sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Philips matkaradio

Eli tällasen miniprojektin kesäksi hankin, toimivana kerrankin. Kunnostusta kyllä riittää jonkin verran ja tämä taitaa mennä keittiöön radioksi paljon parjaamani AEG:n retroradion tilalle lahjana.

No nappuloista puuttuu koristeosia ja jotain tässä olen kehitellyt jo mielessä. Eli siis jo lähes valmis siis. Sitten kun aukaisin radion...

Pintakäsitellyt ruuvit.

Homma jatkui eteenpäin ja ylltyksiä tuli ja muovi rutisi. Laatutyöksi ei ainakaan voisi haukkua, mutta toimiipahan ainakin. 
Ensiviikolla juotoksia korjailen ja johtoja siistin, ynnä muuta putsailua.




 Vaahtomuovin vaihdoin, kun haiskahti vahvasti nikotinipitoisille tuotteille.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Radioita taas...

Tässä esittelen muutamia kokoelmani laitteita, joita siis omistan. No muutamia käsittää lähes kaikki muttei kaikkia. Joitain olen jokaisen kohdalle kirjoittanut

Salora Hifi Stereo 2000


















Enpä oikein tiedä mikä olisi arvoksi tälle laitteelle.
Voidaan sanoa, että tämä oli Saloran ensimmäinen vakavasti otettava Hifi-luokan vahvistin. Lisänä uskomattoman hieno ja yksinkertainen ulkoasu.

Asa Radio 1079T
















Asan Radiotehtaat yllätti tällä vuoden 1964 radiolla ainakin minut positiivisesti jo toimivuutensa ja laadun puolesta, vaikka ulkoasu teki sen varsinaisen ostopäätöksen.

Philips B5SF01A

















Kerrankin sattui hieno Philips kohdalle ja ostinkin kun hinta ei päätä huimannut. 
Radion huoltoystävällisyyttä oli helpoitettu siipimutterein, sillä kaiutin piti irroittaa jotta chassiksen sai pois. Mutta siihen loppui ystävällisyys, sillä näppäimet ylhäällä ja balanssisäädin pitää irroittaa myös, joka on hankalaa.
Käyttökokemukset ei päätä huimanneet, joten ei ole se "ykkös vehje".

Philips B3SF01A & Suomen Siemens RG-200

















"Funkkis" putkiradioiden sukupuuton partaalta erikoisine muotoiluineen ja muoviosineen . Käyttö ei niin hyvää kuin joissain Helkamoissa. Ja taas alakerrassa Philipsin perinteinen vuori osia.

Siemens on Luxor Caravelestä ilmeisesti lisenssillä tehty malli, jossa on 3 ULA pikavalintaa, mutta kanavan kohdilleen saaminen välillä vaikeaa.

Siemens Club De Luxe RK-241

















Mikäs muu kuin klassinen Blaukkarin Derby Siemensin kuorissa, ehdoton mökkiradio, jos sattuisi olemaan kunnossa. 
Hieno sointi irtoaa sisuksista ja kerrankin ei pahempia haukkumisia tälle klassikolle ainakaan itseltä löydy.

Lafaytte HA-600A

















No niin eli nyt päästiin näihin analogisiin liikennevastaanottimiin, tai no liikennevastaanottimeen.
Hyvin kanavat löytyy vaikka pientä ryömimistä esiintyykin, mutta ajaa asiansa hyvin, ja asteikko kätevän upeasti valaistu joten pimeässä hyvä käyttää.

Tandberg TR-200 

















Norjalaisten taidonnäyte siitä halvimmasta päästä Tandbergin mallistoa tällaisella aikaansaannoksella, jonka olen hyväksi todennut. 
Ehkäpä suurin kompastuskivi on turhan hankala pikavalintojen käyttö luukun alta.
Osiin pääsee sisältä kätevästi käsiksi, kun irroittaa päälikannen ja potikat eivät ole yhtä heppoiset, kuin ne paljon parjatut Philipsin versiot.

Marantz Model 5010

















Toinen omistamani kasettidekki suoraan rapakon takaa Yhdysvalloista, Californiasta. 
Tukevaa tekoa ja hienosti juotosspiraaleilla kiinnitetyt johdot. Ja komponentit olivat valmiiksi suorassa! Hienot soundit ja laatu vehje, jos vertaa Tensaihin ja sen moottorin hurinoihin.

Tandberg 1600X

















Siinä se sitten on, se suosikkini ulkomuodoiltaan. 
Runko tukevaa tekoa samoin chassis sisällä ,ikä on ensimmäistä kertaa yhtä hankala irroittaa kuin saada matkaradio ensimmäistä kertaa auki.
Kelanopudet ei järin nopeita, mutta mukiinmeneviä eikä äänenlaadussa kovin pahaa parjaamista.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Marantz

Jatkoin projektin loppuun ja toimii se. Ihastuin laitteeseen niin, että Tensai lähtee vaihtoon. Hyvä äänentoisto ja muukin toimii hyvin. Hihnan vaihtaminen ilman ohjeita oli asia erikseen. Muutamia kuvia DX-kuuntelu käytössä


Yleisradio Oy:n kartat

Eli nämä kartat ovat vuodelta 1975 kirjasta "Elektroniikkaa sinulle". Kartoissa on yhtä sun toista joillekkin enemmän kiinnostavaa ja joillekkin vähemmän.


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Asa Radio 1179T

Juu elikkäs rompetorilta tänään tuli hommattua hyvin putkiradion oloinen trankku vastaanotin rompotorilta, Asa Radio 1179T. Laite on tyylikäs ja komean yksinkertainen, huomio jää hienoon puusepäntyöhön sillä viilutukset keräävät huomion positiivisesti.
 Nuppi puuttuu mutta homma hanskassa kiitos taas kerran SRHS:sän foorumin väen. Puun hoitoainetta pintaan pistin ja hyvähän siitäkin tuli ja ikivanhan hintalapun jäänteet sain pois liuottimella  ilman jälkiä.
 Lamppukin kerkesi käryämään ja joku tee-se-itse mies oli onnistunut tunkemaan Ba9s kantaisen lampun kierrekantaan mikä ei jotenkin miellyttänyt. Viritykselle kävi jotain mitä en henno kirjottaa tänne.
Tuo 3 pinninen levariliitäntä jäi kaivelemaan kun teki mieli kokeilla...joskus sitten sen vuoro ja se sitten ensi kertaan.